– Meillä Process Geniusilla on kyllä syntynyt luottamussuhde Marskidatan yhteyshenkilöihin. He eivät vain oletuksena myy kalleinta tuotetta, vaan miettivät ensin, onko tuote meille oikeasti hyödyllinen vai riittäisikö kenties joku vähemmän järeä ratkaisu, Matti Ilvonen, Chief Technology Officer Process Geniusilta kertoo.
Keväällä 2021 Process Genius kartoitti uutta palvelinsalikumppania, sillä edellinen palveluntarjoaja lopetti kyseisen palvelun kokonaan.
– Tulin itse töihin Process Geniusille juuri kun palvelinsalisiirto oli ajankohtainen. Olin tehnyt Marskidatan kanssa yhteistyötä jo aiemmin, joten suosittelin heidän konesalipalveluitaan myös täällä, kertoo Process Geniusin CTO Matti Ilvonen.
Marskidatan ratkaisu vakuutti myös muut Process Geniusilla, joten palvelinsalin käyttöönotto tapahtui nopeasti. Syksyllä 2021 kaikki oli jo valmista.
– Ketterästi on kyllä lähtenyt palvelinsali toimimaan. Aikaisemmassa palvelinsalissa oli ollut jonkin verran ongelmia, siellä emme päässeet esimerkiksi VPN:ään kiinni. Marskidatan palvelinsalin kanssa näitä ongelmia ei ole ollut – se on kyllä toiminut kuin junan vessa! Ja jos jotain apua on jossain tarvittu, niin todella nopeasti aina saadaan esimerkiksi Teamsilla heidän asiantuntijaansa yhteys, kertaa llvonen kokemustaan konesalipalvelusta.
– Seuraavaksi tarvitsimme uusia tietokoneita työntekijöille ja leasing-sopimus tuntui järkevimmältä tavalta toteuttaa tulevatkin laitehankinnat, kertoo Ilvonen.
Process Geniusilla, kuten myös lukuisissa muissa yrityksissä, tietokoneet oli aiemmin ostettu yhtiön omistukseen. Tällöin luonnollista oli myös se, että laitteita käytettiin riskirajoilla niiden elinkaaren loppuun saakka. Monelle päätetyötä tekevälle yhtäkkiä hajonnut tietokone ja sen myötä kadonneet tiedostot ja käyttäjätunnukset ovatkin ikävän tuttu kokemus.
– Kolmen vuoden leasing ja takuu turvaa sen, ettei tietokonekanta pääse vanhenemaan liikaa ja yllättävien rikkoontumisten riski pienenee tuntuvasti. Leasing-sopimusten myötä myös IT-laitehankintojen budjetointi on helppoa, sillä laitteistot aiheuttavat jatkuvasti tietyn määrän kulua, perustelee Ilvonen leasing-sopimuksiin siirtymistä.
Process Genius kilpailutti eri palveluntuottajia ennen laitetoimittajavalintaa, mutta valinta oli lopulta helppo.
– Marskidata oli tuttu yritys, ja heidän toimistonsa sijaitsee tässä saman kadun toisella puolella. Tiesimme myös, että heidän leasing-palvelunsa on joustava. Halusimme nimenomaan Dellin koneita, ja Marskidatalta näitä saimmekin.
Nykyään työvälineet uusille työntekijöille tulevat leasing-sopimuksella ja esiasennettuina keskitetysti Marskidatalta.
– Marskidatan tekemät esiasennukset säästävät erityisesti meidän IT-henkilöiden aikaa, kun kaikki laitteet tulevat haluamallamme tavalla määrämittaisena. Uudet työntekijätkin pääsevät tällöin helposti töiden alkuun omilla tunnuksillaan, kuvailee Ilvonen Process Geniusilla koettuja hyötyjä.
Vuoden 2022 alussa kehitystoimenpiteet Process Geniusilla suunnattiin tietoturvariskien pienentämiseen ja laitteiden hallinnan parantamiseen.
– Halusimme siirtyä Azure AD:n käyttöön, mutta tarvitsimme asiantuntija-apua ohjelmiston onnistuneeseen konfigurointiin ja käyttöönottoon. Tavoitteemme oli, että jatkossa jokainen työntekijä kirjautuisi Office365-tunnuksillaan työympäristöönsä.
Alkukesästä keskitettyä laitteiden hallintaa laajennettiin myös mobiililaitteisiin, jotta myös työkäytössä olevien puhelimien tietoturva olisi mahdollisimman hyvä.
– Ohjelmisto valvoo, ettei mobiililaitteessa ole tietoturvaa vaarantavia tekijöitä, kuten liian vanhaa käyttöjärjestelmää tai epäilyttäviä sovelluksia. Jos jonkun puhelin esimerkiksi varastetaan, niin pystymme myös etänä tyhjentämään laitteen, eikä tietoturva vaarannu tällöinkään, kertoo Ilvonen.
Kaikissa kehitysprojekteissa Process Genius kilpailutti Marskidatan lisäksi muitakin palveluntuottajia, mutta joka kerta valinta kohdistui Marskidataan. Marskidatan Joensuun toimipiste sijaitsee lähellä Process Geniusin toimistoa, ja Ilvosen mukaan paikallinen palvelu on ollut heille merkityksellinen asia
– Meillä Process Geniusilla on kyllä syntynyt luottamussuhde Marskidatan yhteyshenkilöihin. He eivät vain oletuksena myy kalleinta tuotetta, vaan miettivät ensin, onko tuote meille oikeasti hyödyllinen vai riittäisikö kenties joku vähemmän järeä ratkaisu, kuvailee Ilvonen yhteistyötä Marskidatan kanssa.
– Suosittelen kyllä Marskidataa erityisesti heidän hyvän ja asiantuntevan palvelunsa vuoksi. He haluavat oikeasti ymmärtää asiakkaan tarpeen ja bisneksen niin, että myös ratkaisut aidosti sopivat niihin.