Telia on toiminut Marskidatan operaattorikumppanina vuodesta 2018. Telia vakuutti meidät monipuolisella palvelu- ja tuotevalikoimallaan, josta löytyy ratkaisut kaiken kokoisiin yrityksiin. Kaupallisen vahvuuden lisäksi arvostamme heidän tapaansa toimia yhteisvastuullisesti. Tästä oiva osoitus on Telian uusi pienyrittäjyyttä tukeva kampanja.
Telia lanseerasi keväällä #yhdessä-kampanjan, joka nosti esiin pienyrittäjiä koronakriisin aikana. Sadat yritykset saivat Telian mainostilaa ilmaiseksi käyttöönsä ja samalla suuremmat yritykset kutsuttiin mukaan auttamaan pieniä yrityksiä vaikeiden aikojen yli.
Kuluva syksy ei ole tuonut helpotusta kaikkien yrittäjien arkeen, joten Telia on julistanut kaikki perjantait Pienyrittäjän perjantaiksi. Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa meitä jokaista suosimaan pienyrittäjien palveluita edes yhtenä päivänä viikossa. Yhden ostoksen merkitys on suuri, sillä se auttaa myös pienyrittäjän työntekijöitä ja perhettä.
Ostamalla pienyrittäjiltä useammin, ovat kerrannaisvaikutukset suuret. Jos asioimme kaikki edes kerran viikossa lempiyrityksissämme, voi pienyrittäjän liikevaihto moninkertaistua. Yrittäjälle ja hänen läheisilleen vaikutukset ovat välittömiä, mutta samanaikaisesti myös yrittäjien maksamat verotulot kasvavat ja yhteiskunta hyötyy välillisesti.
Telian oma teko on uusi Pienpalvelut-sivu, jossa markkinoidaan yrittäjiä ja he voivat esitellä sivustolla tuotteitaan ja palveluitaan.
Kuten yhteistyökumppanimme Telia, myös me Marskidatassa kannoimme kortemme kekoon yrittäjien (etä)arjen helpottamiseksi. Keväällä, vallitsevan maailmantilanteen takia, kaikki joutuivat osaksi valtavaa digiloikkaa, joka oli muutenkin tapahtumassa, mutta hitaammin ja hallitummin. Tuolloin valtava määrä yrityksiä tyhjensi toimipisteensä ja ohjeisti työntekijät etätoimistoihin. Etätyökalut otettiin rivakasti käyttöön ja fyysiset kohtaamiset muuttuivat virtuaalisiksi. Opeteltiin uusia käytänteitä palaveerata ja pitää yhteyttä. Halusimme tuolloin, hektisessä ajassa, tarjota ihmisille helppoja ja näppäriä vinkkejä etätyökalujen käyttöön. Julkaisimme 35:n päivän ajan Microsoft 365 -etätyövinkkejä, jotka löydät täältä.
Marskidata on 35-vuotias perheyritys, ja toimimme neljällä paikkakunnalla, Mikkelissä, Savonlinnassa, Joensuussa ja Helsingissä. Korostamme itse toiminnassamme paikallisuutta ja toimipaikkojemme omaleimaisuutta. Käytämme aina ensisijaisesti omien paikkakuntiemme palveluntarjoajia ja yhteistyökumppaneita. Meidän tavoitteemme on olla asiakkaidemme suositelluin ratkaisuntuottaja ja myös me peukutamme mielellämme omia suosikkeja! Meillä on ollut kotimaisesta palvelusta kertova Avainlippu-tunnus jo vuodesta 2017. Nyt on aika ostaa suomalaista palvelua ja tukeutua lähellä oleviin kumppaneihin!
Haastamme kaikki #yhdessä tukemaan tätä kampanjaa, olkoon joka päivä #pienyrittäjänperjantai!