E-jätepäivä: Näin vähennät elektroniikkajätettä fiksusti

Artikkelin sisältö

YK:n mukaan vain noin 22% elektroniikkajätteestä kierrätetään asianmukaisesti. Loput yli 60 miljoonaa tonnia joko poltetaan, haudataan kaatopaikoille, käsitellään puutteellisesti tai jätetään lojumaan kotitalouksiin. Elektroniikkajäte lisääntyy hurjaa vauhtia ja on todellinen ongelma, johon tulee puuttua välittömästi. 

Kansainvälistä elektroniikkajätepäivää, jonka on lanseerannut WEEE-foorumi (monikansallinen sähkö- ja elektroniikkajätteen huollon osaamiskeskus), vietetään 14.10. jo kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna e-jätepäivässä keskitytään lisäämään tietoisuutta erityisesti kriittisistä raaka-aineista, jotka ovat avainasemassa vihreän digitaalisen siirtymän edistämisessä. 

Raaka-aineiden talteenotto ja uusiokäyttö ovat tärkeimpiä elektroniikkajätteen kierrätykseen liittyvistä hyödyistä. Toinen kierrättämisen merkittävä hyöty, erityisesti käyttäjän näkökulmasta, on tietoturvallisuus. Oikeanlaisella kierrättämisellä laitteiden sisältämä tieto voidaan siirtää ja poistaa turvallisesti, eikä salainen data pääse vääriin käsiin. 

Lainsäädäntö ja teknologia ovat hyvä alku elektroniikkajätteen uusiokäytölle, mutta mitään ei tapahdu, elleivät kuluttajat ja yritykset vie käyttämättömiä laitteitaan kierrätykseen. 

Canon elektroniikkajätteen kierrätyslaatikko

Pidennä laitteiden käyttöikää ja vähennä e-jätteen syntymistä 

Paras tapa vähentää e-jätteen syntymistä on pidentää käyttämiensä laitteiden käyttöikää. Kuluttajalle tämä tarkoittaa pääasiassa sitä, että uuden laitteen hankintakynnys pidetään korkealla. Uusi laite hankitaan vasta sitten, kun on todellinen tarve, eikä heti uuden mallin saavuttua markkinoille. Kuluttaja voi vaikuttaa laitteidensa elinkaareen käyttämällä laitteita asianmukaisesti ja huoltamalla niitä tarpeen mukaan. 

Yrityksissä laitteiden elinkaarta voi hallita huomattavasti oikeanlaisella ylläpidolla. Me Marskidatalla seuraamme omien ja asiakkaidemme laitteiden elinkaarta alusta loppuun: hankinnasta käytön optimointiin ja lopulta kierrätykseen tai uudelleenkäyttöön. Tarjoamme asiakkaillemme ennakoivaa ylläpitoa, kuten säännöllisiä tarkastuksia ja huoltoja. Kun ongelmat havaitaan ajoissa, ne voidaan korjata ennen kuin ne johtavat laitteen vaihtotarpeeseen. Elinkaaren hallintaan liittyy myös se, että laitteet eivät päädy jätteeksi heti, kun ne eivät enää ole uusinta mallia, vaan niiden käyttöä jatketaan järkevästi. 

ReNewed Print on vastuullinen valinta 

Osallistumme e-jätteen vähentämiseen ja sen hallintaan Marskidatan ReNewed Print -palvelulla (kunnostettu monitoimilaite). On tilanteita, jolloin vielä suorituskykyinen ja käyttöön valmis monitoimilaite joutuu väistymään uusien tarpeiden tieltä. Näitä tilanteita varten tarkistamme ja kunnostamme käytettyjä monitoimilaitteita, jotta ne pääsevät vielä käyttöön, kaatopaikalle joutumisen sijaan. Huolehdimme siitä, että kunnostettu laite toimii yhtä luotettavasti kuin uusi.

ReNewed Printiä myydään palveluna, joka sisältää uudenveroisen monitoimilaitteen ja ylläpitopalvelun. Sen valitseminen yrityksen käyttöön on helppo, edullinen ja riskitön tapa edistää ympäristövastuullisuutta. Tutustu palveluun lisää palvelun nettisivuilta.

Käytetty IT-laite ei ole e-jätettä

Yritysten vastuu 

Tänä päivänä yrityksiltä odotetaan ympäristövastuullisuutta. Se ei ole enää vapaaehtoinen lisä yritystoimintaan, vaan ympäristövastuullisuutta säädellään myös lailla. Yksi tällaisista on EU:n kestävyysraportointidirektiivi, joka on edellyttänyt vuoden 2024 alusta lähtien suuria yrityksiä raportoimaan sosiaalisista- ja ympäristötoimistaan. Vaikka direktiivi koskee vain suuria yrityksiä, näkyvät sen asettamat vaatimukset myös pk-yrityksissä arvoketjujen kautta. 

On tärkeää toimia lainsäädännön vaatimusten mukaisesti, mutta vastuullisuus alkaa siitä, mihin lainsäädäntö loppuu.  

Jotta voimme omalta osaltamme rakentaa yhteiskuntaa ja ympäristöä, jotka kestävät vielä tulevillekin sukupolville, meidän on tehtävä muutakin kuin täyttää vähimmät vaatimukset.  

Meillä Marskidatalla ympäristövastuullisuus tarkoittaa muun muassa sitä, että parannamme sekä omaa, että yhteistyökumppaneidemme ympäristötietoisuutta sekä valitsemme yhteistyökumppanit, joiden arvomaailma ympäristön suhteen kohtaa meidän kanssamme. Lisäksi huolehdimme asianmukaisesti elinkaarensa loppuvaiheessa olevien toimialaamme liittyvien tuotteiden keräyksestä. Olemme noudattaneet ISO 14001 -standardia vuodesta 2008, joten kierrätys on meille tuttua.

Vastuullisuus näkyväksi teoissa

Kun laitteiden elinkaari hallitaan fiksusti, ympäristö kiittää, ja samalla myös budjetti. Mitä ympäristövastuullisuus tai vastuullinen teknologian käyttö voisi tarkoittaa juuri teidän organisaatiossanne? Ota yhteyttä ja kysy lisää Marskidatan vastuullisista IT-ratkaisuista!

Jaa somessa

Salome Hintsala
Marketing Trainee

Lue myös