”Emme varmaan tarvitse IT-asioissa apua koska meillä on vain muutama tietokone.” Tämän lauseen IT-palveluiden asiantuntija kuulee valitettavan usein kartoittaessaan pienen yrityksen IT-tarpeita. Ajatus siitä, ettei IT-palveluiden ulkoistamisesta voi olla hyötyä yrityksen pienen koon takia, on vähintäänkin erikoinen. Viemmehän me autommekin huoltoon, vaikka niitä olisi pihassa vain kaksi. IT-infrastruktuurin koetaan olevan se pakollinen paha, mihin pyritään kiinnittämään mahdollisimman vähän huomiota ja monesti sitä hoidetaan oman työn ohella, kunhan vaan ehditään.
IT-palvelut kehittyvät valtavaa vauhtia päivästä ja vuodesta toiseen ja välillä ammattilaisillakin on kiire pysyä mukana kehityksessä. Onkin siis ymmärrettävää, ettei varsinaisina töinään muuta tekevän henkilön aika voi riittää kehityksen junassa pysymiseen. Silloin on järkevää antaa ammattilaisen olla apuna, jolloin tietää saavansa ajan tasalla olevaa apua. Me Marskidatalla kouluttaudumme ja ylläpidämme ammattitaitoamme aktiivisesti, jotta voimme auttaa asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Mikäli yrityksessä hoidetaan IT-asioita oman työn ohella, on jopa oletettavaa, ettei ajantasaisin tieto ole käytettävissä, jolloin tehdyt ratkaisut eivät välttämättä palvele yrityksen tarpeita riittävän tehokkaasti. Pienissä yrityksissä työntekijöillä työtehtävät saattavat sekoittua ja oman roolin rajat häivyttyä, jolloin työn tehokkuus laskee. IT-infrastruktuurin ongelmat lyövät kiilaa työtehokkuuteen, ja tauot työssä voivat venyä pitkiksikin, jos ongelmia ei saada nopeasti korjattua.
Tietojen kalastelu ja tietoturvamurrot ovat nykypäivänä yleistyneet, eivätkä suinkaan ole vain isojen pörssiyhtiöiden murhe. Samaan aikaan kun isot yritykset ovat tehneet kotiläksynsä ja niiden vahingoittaminen on aina vain haasteellisempaa, pienet yritykset eivät ole kehittyneet samalla vauhdilla, mikä on avannut ovia huijareille. Tietoturvamurrosta aiheutuvat kustannukset voivat olla pienelle yritykselle jopa toiminnan lamauttavia, jolloin pelissä on pahimmillaan usean ihmisen työpaikka. Tehokas ennakointi asiantuntijan avustuksella antaa turvaa ja mielenrauhaa, ja käyttöön otetaan juuri ne ratkaisut, jotka asiakkaan tarpeita hyödyttävät ja turvaavat toimintaa.
Mitä tästä kaikesta nyt sitten pitäisi saada irti? No, IT-palvelut koskettavat ihan jokaista yritystä koosta riippumatta. Pienemmät yritykset vaan antavat valitettavan paljon tasoitusta isoille yrityksille, joissa IT-palveluihin on hankittu ulkopuolista apua. Ulkoistus voi olla yhdestä ohjelmistosta täyden palvelun ylläpitosopimukseen, mutta lähtökohtana on tehdä IT-infrasta voimavara, ei pakollinen paha.
Ota yhteyttä meihin, niin käydään läpi juuri teidän liiketoimintanne kannalta tärkeät asiat ja tehdään IT:stä voimavara, ei riippakivi!